Blogi

Jäätelökakku

small June 13, 2014 by Kakkumonsteri | Filed under Resepti, Vierasbloggaaja.

DSCN5348

Jäätelö kuuluu luonnollisesti kesään ja sitä on vieläpä todella helppo itse valmistaa. Ei tarvita vatkausta tai kuumennusta vaan jopa kaksi ruoka-ainesta voi riittää.
Tässä jäätelökakussa on toffee- ja suklaakerrokset. Jäätelöt voi myös tehdä erillisiin rasioihin ja pyörittää niistä palloja. Näillä ohjeilla jäätelöstä tulee ihanan pehmeää eikä jäätelöä tarviste sekoitella pakastuksen aikana.

Kinuskijäätelö (noin 1 litra)

2,5dl kermaa
½prk (n.200g) kinuskiksi keitettyä kondensoitua maitoa
1rkl glukoosisiirappia

Kinuskia saa valmiiksi keitettynä kaupasta, mutta se on myös helppo tehdä itse. Maitopurkkia keitetään vedessä noin 2-2,5h. Maito muuttuu purkin sisällä pehmeäksi kinuskiksi.
Vaahdota kerma ja lisää jäähtynyttä kinuskia noin puoli purkkia. Lisää glukoosisiirappi ja sekoita hyvin. Siirappi ei ole pakollinen ainesosa, mutta se tekee jäätelöstä pehmeämpää. Kaada seos silikoniseen kakkuvuokaan ja nosta pakastimeen vähintään neljäksi tunniksi jähmettymään. Seosta ei tarviste sekoitella. Seoksen voi tosin valmistaa myös jäätelökoneessa. Jäätelön voi kaataa myös metalliseen vuokaan. Vuoan voi vuorata kelmulla, jolloin kakku irtoaa siitä helpommin. Mikäli ei halua käyttää kelmua, saa kakun irti upottamalla vuoka lämpimään veteen (vettä ei saa mennä jäätelöön).

Suklaajäätelö (noin 1 litra)

2,5dl kermaa
½prk kondensoitua maitoa (ei keitettyä)
100g suklaata sulana
1rkl glukoosisiirappia

Vaahdota kerma. Lisää maito. Kondensoitua maitoa ei tule keittää tähän. Suklaa on näppärä sulattaa mikrossa puolella teholla 30s pätkissä. Suklaan on oltava jäähtynyttä ennen kuin se lisätään seokseen. Lisää lopuksi glukoosi ja sekoita tasaiseksi. Lisää suklaakerros vuokaan tai kaada se pakastuksen kestävään muovirasiaan ja pakasta 4-6h.

Kumoa jäätelö tarjoiluvadille ja koristele sulalla suklaalla ja pähkinärouheella.

DSCN5353

Koloon mahtuu näppärästi myös karkkeja, pähkinöitä ym ym, joita syöjät voivat napsia kakkupalan mukana. ;)

Hyvää jäätelökesää kaikille!

← Previous

Tags: , ,